Olen palvonut kesää. Kaupunkikesää. Rakastan aurinkoa, sen hohtoa ja lämpöä. Rakastan pyöräilyä, sitä että pääsee minne tahansa nopeasti ja varmasti. rakastan tunnetta, että pääsen tosiaan jonnekin, maisemat vilisevät silmissäni. näen asiat eritavalla, kauniilla kesän tavalla.
Parasta on, jos lähdemme jonnekin, missä en ole ennen ollut. Helsingissä sellaisia paikkoja ei tosin enää juuri ole, mutta naapurikunnista löytyy vielä ihmeteltävää, lähinnä Etelä-Espoosta ja Pohjois-Vantaalta. Etelä-Espoossa olimmekin pari viikkoa sitten pyörilemässä. Meri on hyvä toveri, sitä sopii seurata vaikkapa maailman ääriin, eikä ikinä voi eksyä. En tosin usko että se olisi mahdollistakaan Espoossa.
Lisäksi olemme käyneet varsin usein Kallvikissä uimassa, sitä ihanuutta!
rakastan horisonttia ja sen värejä, aamuin illoin ja keskipäivällä.

Kunpa, voi kunpa saisi joskus kesämökin sieltä jostakin saaresta!
onneni olisi rajaton. sinne rakentaisimme sitten Sirenien hengessä "kappelin".

Olen mietiskellyt, miksi arkkitehdeille on kautta aikojen ollut niin tärkeätä suunnitella kirkkoja, vaikka he itse eivät olisikaan erityisen uskonnollisia?